Kari Pajarinen pelaa lastenlastensa kanssa sisäjalkapalloa, harrastaa parataekwondoa ja edistää vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta. Reisiamputaation jälkeen hänen elämästään ei tullut pienempää, vaan entistä yhteisöllisempää.
Kari Pajarinen on 69-vuotias eläkeläinen, kahden lapsen isä ja lapsenlapsiaan suunnattomasti rakastava ukki. Tulevaisuudesta kysyttäessä hänen ajatuksensa kääntyvätkin ensimmäisenä lapsenlapsiin.
Yhteisiin hetkiin ei tarvita ihmeitä. Joskus lastenlasten kanssa pelataan jalkapalloa sisällä, toisinaan asetutaan shakkilaudan ääreen kamppailemaan.
Amputaation jälkeen alkoi uusi elämä
Karin oikeassa polvessa oli todettu nivelkulumaa jo vuosia ennen amputaatiota. Polvea oli tutkittu eri tavoin, ja Kari käytti sen tukena ortoosia. Polvitaipeessa ollutta valtimon pullistumaa eli aneurysmaa tutkimuksissa ei kuitenkaan havaittu.
Tilanne muuttui äkillisesti marraskuussa 2019.
”Oli synkkä marraskuinen yö, kun polveen tuli kova kipu. Pystyin kävelemään enää vaivalloisesti”, Kari kertoo.
Taysissa aloitettiin jalan pelastamiseen tähtäävät hoidot. Ensin tilannetta yritettiin hoitaa lääkkeillä. Kun ne eivät auttaneet, oikeaa jalkaa yritettiin pelastaa toimenpiteellä, jossa vasemmasta jalasta otettiin Karin sanoin ”varaosia”.
Toimenpiteet eivät kuitenkaan tehonneet. Valtimon pullistuma oli ehtinyt vaurioittaa jalkaa niin pahoin, että se jouduttiin amputoimaan reidestä.
Vakavasta kokemuksesta Kari pystyy puhumaan myös huumorilla. ”Olisivat saaneet amputoidessa poistaa vähän enemmän reisiläskiä. Reisi pysyisi silloin tukevammin proteesin holkissa”, hän naurahtaa.
Kari liikkuu pääasiassa pyörätuolilla ja tilanteen mukaan kyynärsauvoilla. Arjen askareet, kuten pukeutuminen ja pyörätuolin nostaminen autoon, vaativat omat kekseliäät ratkaisunsa. Manuaalisen pyörätuolin käyttämistä helpottavat kelauksenkeventimet.
Kari saa apua vaimoltaan sekä yhteiskunnan tarjoamista terveys- ja apuvälinepalveluista.
”Olen tyytyväinen, että elän yhteiskunnassa, jossa saa pyörätuolin ja proteesin. Niiden ansiosta pysyn liikkeellä ja koen olevani itsekin ihan yhteiskuntakelpoinen.”
Reisiamputaatio muutti Karin elämän. Aiemmin hän teki asioita enemmän yksin ja viihtyi kotona, mutta nyt hänen ympärillään on laaja joukko ystäviä ja tuttuja. Yhdistystoiminta ja vertaistuki ovat vieneet hänet mukanaan.
Esteettömyys vaatii tekoja
Kari toimii aktiivisesti useissa järjestöissä ja vammaisten ihmisten vaikuttamistoimielimissä. Hän on Akaan Seudun Invalidit ry ja Akaan vammaisneuvoston puheenjohtaja. Lisäksi hän on Pirkanmaan hyvinvointialueen vammaisneuvoston jäsen.
Kari on mukana myös Akaan Seudun Kuulo ry:ssä ja Kynnys ry:ssä. Paikallisyhdistysten kautta hän kuuluu muun muassa Invalidiliittoon, Kuuloliittoon ja Psoriasisliittoon.
Yhdistystoiminnasta Kari on saanut ystäviä ja tietoa vammaisuudesta. Lisäksi erilaiset tapahtumat vahvistavat sosiaalisuutta ja tekevät elämästä yhteisöllisempää. Erityisen tärkeitä ovat vertaistukiryhmät, joissa keskusteluun mahtuu myös roisia huumoria.
”Mikä sen mukavampaa kuin tavata uusia ihmisiä ja nähdä uusia kasvoja”, Kari toteaa.
Joskus lukuisat luottamustehtävät meinaavat lipsua stressin puolelle. Silti Kari haluaa jatkaa vaikuttamista. Hänen mielestään yhdenvertaisuus ei toteudu itsestään. Jos esteettömyydessä on puutteita, niistä pitää ilmoittaa ja vaatia muutosta. ”Mitään ei saa, jos asioista ei puhuta.”
Kari toimii myös digikouluttajana vanhuksille. Tietokone ja digitaaliset palvelut voivat hänen mielestään lisätä itsenäisyyttä ja esteettömyyttä, kun ne toteutetaan saavutettavasti.
Kari on ollut mukana keräystoiminnassa lipasvahtina sekä osallistunut äänestyspaikkojen esteettömyyskannanottoihin.
Pienikin tuki tuo valoa ja iloa
KARI PAJARINEN
”Pidän tärkeänä vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyvinvoinnin lisäämistä yhteiskunnassamme. Omassa lähipiirissäni on näihin ryhmiin kuuluvia ihmisiä, jotka elävät sosiaalitukien varassa.”
Tiedän, että pienikin tuki tuo heille valoa ja iloa arkeen. He tuntevat, että joku välittää.
Suuressa kuvassa se parantaa yhdenvertaisuuden ja esteettömyyden rakentamista yhdistysten vaikuttamistyön kautta.
Vilkas vapaa-aika
Paikoilleen Kari ei jää vapaa-ajallakaan. Hän harrastaa parataekwondoa, sulkapalloa ja kuulantyöntöä. Lisäksi hän auttaa läheisiään tarpeen tullen.
”Olen Kylmäkosken kovin kuulantyöntäjä”, hän ilmoittaa.
Kun Karilta kysyy kuulantyöntötulosta, vastaus ei ole metrimäärä, vaan remakka nauru. ”Saattaa se muutaman metrin jäädä MM-tuloksista.
Kari on ehtinyt harrastaa myös moottoripyöräilyä vuosikymmeniä. Ehkä tulevaisuudessa odottaa vielä kolmipyöräinen moottoripyörä.
Kari on selkeä kesäihminen, joka saa voimaa auringosta ja valosta. Talvella lumi vaikeuttaa pyörätuolilla liikkumista.
Tulevaisuus on lapsenlapsissa
Ikääntyminen merkitsee Karille myös vähittäistä luopumista. Tulevaisuuteen hän suhtautuu silti levollisesti.
”En pelkää kuolemaa. Mitä pelättävää siinä on?” Hän miettii.
Tämänhetkiseen elämäänsä Kari on tyytyväinen. Amputaation jälkeiseen arkeen sopeutuminen vei aikansa, mutta nyt päivät täyttyvät mielekkäästä tekemisestä ja tärkeistä ihmisistä.
Seuraavaksi Kari odottaa railakkaita 70-vuotisjuhliaan. Sitä ennen on vielä paljon tehtävää: järjestötyötä, liikuntaa sekä pelejä ja yhteistä ajanviettoa lastenlasten kanssa.
”Kaikilla ihmisillä on vammasta riippumatta mahdollisuus elää mielekästä elämää”, hän muistuttaa.