Yli 2,3 miljoonan lahjoituspotti kotimaan vammaisten ja pitkäaikaissairaiden tueksi

Pieni ele -vaalikeräys järjestettiin tänä vuonna tammikuussa presidentinvaalien ja kesäkuussa EU-vaalien äänestyspaikkojen yhteydessä. Keräykselle lahjoitettiin yhteensä upeat yli 2,3 miljoonaa euroa. Lahjoitusten avulla autetaan kotimaan vammaisia ja pitkäaikaissairaita 15 vammais- ja kansanterveysjärjestön ja niiden paikallisyhdistysten avulla.

Lahjoittajina oli huikea määrä yksityishenkilöitä ja suurin osa antoi lahjoituksensa käteisenä keräyslippaaseen. Presidentinvaalien äänestyspaikoilla järjestetystä lipaskeräyksestä Pieni ele sai lahjoituksia 1,8 miljoonaa ja EU-vaalien aikana 513 000 euroa. Koska keräys on äänestyspaikoilla, lahjoitusten määrään vaikuttaa äänestämässä käyvien määrä.

Paikallisyhdistyksissä lahjoitusten avulla järjestetään esimerkiksi neuvontaa sairastuneelle, vertaistukiryhmiä sekä virkistystoimintaa. Vammaiset ja pitkäaikaissairaat ovat usein pienituloisia, joten kaikki hyvät asiat voivat tuoda parempia hetkiä arkeen. Kotimaisten vammais- ja terveysjärjestöjen kautta lahjoituksilla tehdään muun muassa kuntoutusta, hankitaan apuvälineitä ja valvotaan pitkäaikaissairaiden ja vammaisten etuja.

Keräyksen toteuttajina on tuhansien vapaaehtoisten lipasvahtien joukko, jotka mahdollistavat keräyksen järjestämisen. Suurella osalla vapaaehtoisista on itsellään vamma tai pitkäaikaissairaus.

Monelle lahjoittaminen Pieni ele -vaalikeräykseen on pitkä perinne – samalla kun käydään äänestämässä, annetaan lahjoitus keräyslippaaseen. Keräys on järjestetty vaalien äänestyspaikoilla siitä asti kun Suomessa oli ensimmäiset vaalit vuonna 1907.

Seuraava lipaskeräys on kunta- ja aluevaalien yhteydessä vuonna 2025. Sitä ennen lahjoituksen voi antaa täällä. Kiitos!

Lisätietoja antaa:
Erika Mäntylä
toiminnanjohtaja
Pieni ele ry
Puh. 040 529 5409
erika.mantyla(@)pieniele.fi

Olemme mukana Pieni ele -keräyksessä:

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto, Epilepsialiitto, Hengitysliitto, Invalidiliitto, Kehitysvammaisten tukiliitto, Kuuloliitto, Kuurojen liitto, Mielenterveyden keskusliitto, Munuais- ja maksaliitto, Neuroliitto, Näkövammaisten liitto, Psoriasisliitto, Reumaliitto, Diabetesliitto, Sydänliitto