Vapaaehtoinen: ”Vapaaehtoisuus on tullut minulle äidinmaidosta”

Vuonna 1994 Ritva Malinen sai soiton 5-vuotiaan poikansa, Jarnon, päiväkodista, että hän käyttäytyy hieman oudosti. Jarno oli ollut päiväkodissa vasta muutaman viikon, sitä ennen Ritva hoiti lapsiaan kotona. Kun Ritva näki poikansa, hän ymmärsi heti mistä on kyse, epilepsiakohtaus. Ritvan veljellä oli epilepsia, joten hän tiesi hyvin nopeasti miten täytyy toimia. Jarno ja 1-vuotias pikkusisko pakattiin välittömästi autoon ja äkkiä kohti sairaalaa. Turvavöistä ei keretty huolehtia, kiire oli kova. Poika kouristeli voimakkaasti, ja suusta valui vaahtoa.

Hoito alkoi pian, mutta ensimmäinen kohtaus kesti jopa 45 minuuttia, jonka seurauksena Jarno sai lievän älyllisen kehitysvamman. Päiväkotielämä jäi muutaman viikon pituiseksi, ja Jarno jäi kotiin äitinsä hoidettavaksi.

Elämä oli erilaista kuin oli suunniteltu, mutta perhe pärjäsi toistensa tuella ja Ritvan periksiantamattoman savolaisen luonteen kannattamana.

Jarno asui kotona 25-vuotiaaksi asti, kunnes nukkui äkillisesti pois omassa sängyssään kesäkuussa 2015. Jarnon huone toimii nyt hänen oman kummilapsensa Nitan huoneena, kun hän tulee Ritva-mummolle hoitoon.

Jarnon kuva on Ritvan enkelikaapissa, jonka edessä hän käy edelleen toivottamassa pojalleen joka ilta hyvää yötä. Jarnon kuvaa ympäröi suuri määrä lasienkeleitä, joita Jarno aina toi Ritvalle, kun aisti äidillä olevan huolia.

Talon piha muistuttaa vahvasti pojan menetyksestä. Jarno kouluttautui kiinteistönhoitajaksi vielä aikuisuuden kynnyksellä ja hänestä olikin suuri apu pihatöissä, jossa hän hääräsi mielellään äitiään auttaen. Nyt Ritvan oma jaksaminen ja terveys eivät anna periksi suuren pihan hoitoon.

Haaveilen talkoista, joissa voisin ruokkia talkooväen ja apurit hoitaisi pihan aina kevät- ja talvikuntoon. Näin Jarnonkaan ei tarvitsisi katsoa pilven reunalta, kun äiti hoitaa pihaa yksin itku silmässä kipujen kanssa.

Ritva

Ojanpohjalta ylös kerta toisensa jälkeen

Ritva on monessa liemessä keitetty. Oman poikansa menetyksen lisäksi hän on menettänyt äitinsä jo nuorella iällä, rakkaat isovanhemmat, jotka olivat hänelle kuin toiset vanhemmat, kaksi veljeä, sekä viimeisimpänä 19-vuotiaan veljenpojan.

Joskus hankalana hetkenä tuntuu siltä, että miksi kaikki viedään juuri minulta pois, en vieläkään ymmärrä mikä kaikissa näissä menetyksissä on ollut tarkoituksena.

Ritva

Menetykset ja rankat vaiheet elämässä eivät ole saaneet Ritvaa kuitenkaan pysähtymään. Ojanpohjalle tippumisten jälkeen hän on noussut aina uudelleen ylös. Tämä sitkeä, eloisa ilopilleri on kasvattanut Jarnon lisäksi kuusi lasta ja tällä hetkellä päivien suurimmat ilahduttajat ovat rakkaat lapsenlapset sekä oma koira Martta. Koira oli lopetusuhan alla, jonka Ritva pelasti antamalla sille kodin. Martta ilahduttaa aina kun ”mamma” tulee yhdistystoiminnasta kotiin hyppien tasajalkaa ja häntää heiluttaen.

Keräysvastaavana ison sydämen kera

Vuonna 1995 Ritva osallistui pieni ele -keräykseen ensimmäisen kerran lipasvahdin roolissa. Homma vei mennessään. Keräysvastaavan roolissa hänellä on karttunut vuosia jo kunnioitettavat 19, vuodesta 2003 lähtien.

Ritva hoitaa tällä hetkellä kolmen kunnan keräysvastaavan pestiä. Ritva on oikea supertehopakkaus, mutta kokee itse, että kolmen kunnan keräyksen koordinointi on helppoa ja mukavaa.

Keräysvastaava koordinoi oman kuntansa keräyksen, kokoaa mm. yhdistykset yhteen, jakaa lipasvuorolistat ja materiaalit, ottaa yhteyden keskusvaalilautakuntiin ja toimittaa rahat keräyksen jälkeen pankkiin. Jokaisessa kunnassa on oma nimetty vapaaehtoinen keräysvastaava, joka toimii linkkinä myös keräystoimiston ja vapaaehtoisten välillä.

Ison henkisen tuen vapaaehtoistyölleen Ritva saa hoitamiensa kuntien yhdistyksien väeltä. Ritva kokee, että häntä arvostetaan. Oman epilepsiayhdistyksen väki pitää Ritvasta hyvää huolta, käyttävät jopa kerhoreissuillaan ruokakaupassa ja hakevat häntä aina kotiportilta asti yhdistystoimintaan.

Olen kiitollinen ja iloinen omasta epilepsiaväestäni, he ovat minulle kuin oma perhe.

Ritva